Kuva: @byhillamari

Olen saanut omassa elämässäni kokea kuinka valtavan suuri rauhoittava voima voi olla tilalla, jossa on turvallista kokea, tuntea ja rauhassa tutkia omaa sisintään sekä sieltä kumpuavia asioita. Kun saa olla kannateltuna ja levätä sellaisessa hetkessä, jossa ei ole velvollisuuksia, vaatimuksia eikä kiire minnekään. 

Tällaiset pysähtymisen hetket ovat kultaakin kalliimpia!

Haluan myös omalta osaltani luoda maailmaan lisää tällaisia hengähdyksen hetkiä, josta tulee myös nimi Hengähdyksen Tila. 

Olet lämpimästi tervetullut tapahtumiini ja yksilöhoitoihin pysähtymään itsesi äärelle, rentoutumaan ja löytämään syvempää yhteyttä. Joskus tämä kaikki on ihanaa rentouttavaa köllöttelyä, joskus suuriakin oivalluksia ja antautumisia asioiden äärellä. Uskon, että asiat tapahtuvat kuten siinä hetkessä kuuluukin ja on meille parhaaksi. 

Olen innokas uuden oppija ja nautin uusista oivalluksista. Voin sukeltaa pitkiksi ajoiksi itseäni kiinnostavien asioiden pariin ja opiskelen varmaan ikuisesti aina jotakin uutta! Olen hyvin kiinnostunut ihmisyyden kaikista eri puolista, astrologiasta, energiasta ympärillämme, buddhalaisuudesta ja elämän syvimmästä tarkoituksesta sekä kaikesta syvästä pohdinnasta näiden asioiden ympärillä. 

Kaikessa työssäni on vahvasti läsnä kehollisuus ja kannustankin kaikkia kehoyhteyden lisäämiseen. Jos se ei ole sinulle vielä tuttua, olet oikeassa paikassa, sillä tapahtumani ovat erittäin matalan kynnyksen hetkiä tämänkin äärellä. 

Tervetuloa kokemaan miltä rentoutuminen ja kehoon laskeutuminen tuntuu ja kuinka sitä kautta voimme saada rauhaa ajatuksiin, mieleemme ja koko olemukseemme. 

Miten ihanalta tuntuu hengähtää ja päästää irti!

Koen työni itselleni merkitykselliseksi ja koen, että maailmamme kaipaa kaiken kiireen ja suorittamisen vastapainoksi pysähtymistä ja läsnäoloa sekä rentoutumisen hetkiä. 

Nähdään palautumisen merkeissä!

Hengähdyksen Tila

Yin jooga & äänimaljarentoutus, Kangasala

Oma koulutustaustani


Äänimaljarentoutusohjaaja- ja hoitaja (Tiina Ulvi, 2024)

Terapeuttinen energiahoitaja (Jenni Kivikoski, 2024)

Raindrop-hoitaja (Auli Koskinen, 2020)

Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen hoitaja (Auer koulu, 2015)

Kraniosakraalihoitaja (Tampereen Kraniokoulu, n.2011-2013)


Terveydenhoidon perusopinnot, 14op (Tampereen ammattioppilaitos, 2017)

Nuori Mieli koulutus (Mieli RY, 2023)


Lisäksi olen opiskellut erilaisia koulutuksia ja kursseja tarotkorttien parissa (mm. Jenni Kivikoski). 

Opinnoissani on ollut läsnä vahvasti terapeuttinen sekä traumainformoitu työskentelytapa.


Opiskelut kesken:

Yoga Yinful® (HALI, valmistun 2025)

Terapeuttinen FeminineYin® (Jenni Kivikoski, valmistun 2025)

Psykofyysinen energiaterapeutti (Jenni Kivikoski, valmistun 2026)